Poikkeuksellisesti uutisointia blogin pääteeman ulkopuolelta: Kuten viime aikoina on uutisoitu, Venäjä puuhaa kaasuputkea Saksaan. Viipurista lähtevä putki rakennetaan merenpohjaan Saksan Greifswaldiin, Puolan rajan lähelle. Kaasuputken on määrä olla valmis vuonna 2010 ja putkea puuhaavan yrityksen NEGP:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Gerhard Schröder, Saksan entinen liittokansleri. Putki ohittaa Puolan ja muut Baltian maat, joka on johtanut niissä tiettyyn katkeruuteen. Ne jäävät vaille edullista kaasua ja putken mukanaan tuomia korvauksia. Samoin Venäjä voi alkaa käyttää kaasuntoimitusten pysäyttämistä lyömäaseena Ukrainaa ja Puolaa vastaan. The Brussels Journalin kautta löytyy asiaan mielenkiintoinen käänne [lyhennelty käännös]:
Viime viikolla eestiläinen nettisivu Terve Mõistuse Sündikaat julkaisi artikkelin, joka ehdotti helppoa tapaa tehdä tyhjäksi NEGP. Eestin ja Suomen tarvitsee vain ulottaa jälleen oikeutensa Baltian merenpohjaan. Vuoden 1982 YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaan jokaisella valtiolla on oikeus ulottaa merirajansa 12 merimailia (22 km) uloimmalta saareltaan laskien. Suomenlahti Eestin ja Suomen välissä on niin kapea, että maat eivät voi hyödyntää koko 12 merimailin aluetta törmäämättä. Tässä tapauksessa raja kulkee keskellä.Vääräuskoisen kommentti: Artikkelin kirjoittanut Martin Helme toteaa, "Koko projekti voidaan pysäyttää lähes vaivatta - vaaditaan ainoastaan kanttia tehdä niin". Vääräuskoisen mielestä hankkeen pysäyttäminen kokonaan ei olisi Suomelta poliittisesti viisasta, sillä kysymyksessä on sekä Venäjän että Saksan kannalta isot rahat. Venäjää olisi myös turha ajaa Suomenlahden nurkkaan sellaiseen tilanteeseen, jossa se alkaisi jälleen vakavissaan pohtia sotilaallisia ratkaisuja.
Vuonna 1994 Eesti ja Suomi allekirjoittivat kahdenvälisen sopimuksen [pdf] jossa molemmat luopuivat kolmesta merimailista "keskiviivalta" luodakseen kuuden mailin levyisen kansainvälisen meritien Suomenlahdelle... Tämä meritie johtaa Venäjän aluevesille lähelle Pietaria. NEGP alkaa sieltä ja kulkee merenpohjassa kansainvälisellä alueella Suomen ja Eestin välissä.
Vuoden 1994 sopimuksen ehtojen mukaisesti sekä Tallinna että Helsinki voivat yksipuolisesti irtisanoa sopimuksen 12 kuukauden ilmoitusajalla. Jos toinen maista päättäisi tehdä niin, tämä jättäisi kansainvälisen meritien vain kolmen mailin levyiseksi. Jos molemmat maat käyttävät jälleen koko oikeutensa, merenpohjan raja kulkisi jälleen näiden kahden maan keskivälissä.
Siten kaikki mitä tarvitaan merenpohjassa kulkevan Venäjän ja Saksan välisen putken rakentemisen estämiseksi on diplomaatinen ratkaisu Tallinnasta ja Helsingistä. Tämä tekisi Eestistä ja Suomesta ainoat Suomenlahden merenpohjan hallitsijat, sillä seurauksella että Venäjä ei kykenisi rakentamaan mitään merenpohjaan ilman lupaa tai erityisehtojen täyttämistä.
Toisaalta Suomen ei tulisi tyytyä sivustakatsojan rooliin, kuten nyt näyttää käyvän. Putki Suomenlahden pohjassa koskee Suomea mitä suurimmassa määrin. Satakunnan Kansa toteaa pääkirjoituksessaan, "Jos ympäristövahingon laskun maksajaa joudutaan hakemaan, Saksan ja Venäjän lisäksi maksumiehiksi joutuvat kaikki Itämeren rantavaltiot".
Mikäli Suomen ulkopoliittinen johto pitäisi johtotähtenään Suomen pitkän tähtäimen etua, olisi kohtuullista vaatia Venäjältä pikaisesti esim. seuraavaa:
- Kaasuputkesta ulotetaan haara myös Suomeen
- Kaasun tuotoista pieni murto-osa rahastoidaan erityiseen rahastoon, jonka tarkoitus on kattaa mahdolliset ympäristövahingon kulut. Samankaltaista systeemiä käytetään ydinvoiman kohdalla. Mikäli putki aiheuttaisi merkittävän ympäristövahingon, maksajan löytäminen Venäjältä on siinä vaiheessa epätoivoista
