Kuinka sitten kävikään:
- Viikko sitten Britannian hallitus luopui tärkeästä osasta kaavailtua terrorisminvastaista lainsäädäntöä, poliisille suunniteltua oikeutta sulkea ääriainesten moskeijoita. Suunnitelmaa oli kritisoitu sekä poliisin että uskonnollisten järjestöjen puolelta. Poliisipäälliköiden järjestön mukaan kyseisten moskeijoiden sulkeminen saattaisi vieraannuttaa muslimeita ja ajaa ääriainekset maan alle.
- Elokuussa brittihallitus nimesi islamilaisten ääriliikkeiden vastaiseen työryhmään Tariq Ramadanin, jota syytetään toisaalla yhteyksistä al-Qaidaan ja terrorismia rahoittavaan al Taqwa-pankkiin. Pääministeri Tony Blair tuki Ramadanin nimitystä. USA on evännyt Ramadanilta maahantulon.
- Syksyllä Lontoon Barbican-teatterissa sensuroitiin klassista Christopher Marlowen 1580-luvulla kirjoittamaa näytelmää Tamburlaine the Great, jotta ei loukattaisi muslimien tuntoja. Käsikirjoituksessa ollut koraanin polttaminen muutettiin kohtaukseksi jossa tuhottiin "kasa kirjoja" jotka liittyvät yleisesti uskontoihin ja kulttuuriin. Samoin näytelmän profeetta Muhammedin vastaisia kommentteja muutettiin; Tamburlainen lausumaksi tarkoitetusta alkuperäisestä "hän pysyy helvetissä"-lauseesta tuli "hän ei ole palvomisen arvoinen".
Vääräuskoisen kommentit: Vuosikausia, kenties jopa pari vuosikymmentä muslimien ja Britannian hallituksen välillä oli sanaton sopimus; britit sallivat ääri-islamilaisten läsnäolon maassaan, ja vastineeksi nämä puolestaan eivät tee terrori-iskuja Britanniaa vastaan. Vaikka brittihallitus ei myönnäkään sanattoman sopimuksen tai yhteisymmärryksen olemassaoloa, tällainen käsitys oli olemassa äärimuslimien puolella ja toisaalta Britannia salli Abu Hamzan kaltaisten terroristien asua maassaan ja saarnata pyhää sotaa länttä vastaan. Äärimuslimit katsoivat sopimuksen rauenneeksi kun Britannia lähti USA:n tueksi Irakiin. Tapausta juhlistettiin terrori-iskuilla Lontoossa.
Aivan kuten juopon on vaikea luopua pullostaan, brittien on vaikea luopua jo perinteeksi muodostuneesta löysästä suhtautumisestaan islamilaiseen vihanlietsontaan ja terrorismiin. Lontoo säilyy Euroopan kenties tärkeimpänä ääri-islamin tukikohtana, ja britit löntystävät edelleen kohti tulevaisuutta jossa maa on pirstaloitunut muslimien ja ei-muslimien alueisiin. Kafiirit eivät silti saa elää alueillaan vapaina, vaan heidän on alituisesti oltava varuillaan etteivät loukkaisi muslimien tuntoja. Samoin vääräuskoisten on tuettava muslimeita rahallisesti, koska jälkimmäiset pärjäävät huonommin kuin muut. Lopputulos on koraanin määräämä: ei-muslimit elävät alistettuina dhimmeinä ja maksavat muslimeille jizyaa, suojelurahaa.
Taistelussa ääri-islamia ja terrorismia vastaan brittien strategiana näyttää olevan myöntyvyyspolitiikka, hienotunteisuus ja muslimien loukkaamisen välttäminen. Kuten sanotaan, tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.
