23.10.2005
Alla Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Heidi Huuhtasen kirjoitus , "Terrorismissa ei ole kyse vain Irakista". Artikkeli on ansiokas siinä mielessä että se tarttuu epäsuhtaan joka vallitsee terrorismin todellisten syiden ja suomalaisyleisön (sekä median) toitottamien dhimmi-käsitysten välillä. Islamilaisen dogman terrorismiin, sotiin ja väkivaltaan antamiin verukkeisiin Huuhtanenkaan ei sentään uskalla puuttua.Artikkeli on julkaistu Aamulehdessä 12.9. ja löytyy alkuperäisenä tästä linkistä.
"Yleisen valveutuneen mielipiteen mukaan terrorismissa on kyse Irakista, Palestiinasta ja länsimaiden roolista Lähi-idässä. Suhtautuminen terrorismiin on Suomessa jopa ymmärtävää - se nähdään rangaistuksena vääryyksiä tekeville länsimaille. Eri puolilla maailmaa tapahtuvat terrori-iskut nähdään strategisesti suunnattuna sarjana hyökkäyksiä, joiden tarkoituksena on muuttaa länsimaiden Lähi-idän politiikkaa.
Ajatuskulku tuntuu loogiselta, siksi tämän tulkinnan kannattajat eivät vaadi lisäselityksiä. Muun muassa Yleisradion A-studio vaati taannoin Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian päättäjiä tunnustamaan vastuunsa terrori-iskuihin.
Selityksessä sekoittuvat vaarallisesti keskenään tarve ymmärtää terrori-iskuja ja kritiikki länsimaiden Lähi-idän politiikkaa kohtaan. Analyyttisesti ilmiössä on kyse paljosta muusta. On aivan liian yksinkertaistettua selittää terrorismia Irakilla, jollei muusta syystä, niin vähintäänkin siitä, että islamistinen terrorismi alkoi ennen Irakia.
Avain löytyi Yhdysvalloista...
Otetaan siis esiin joitakin totuuksia Al-Qaidaan löyhästi liittyvästä islamistisesta terrorismista. Islamismista tuli poliittista, kun ideologialla ryhdyttiin vastustamaan autoritaarisia arabihallituksia, joiden johtamissa valtioissa hunaja valui epätasaisesti. Jos vääryyttä kokeneet puhuivat muutoksen tarpeesta, valtiollinen turvallisuuspalvelu kolkutti ovelle.
Pieni osa hallitusten vastaista liikehdintää radikalisoitui käyttämään terrorismia, kun poliittisia vaikutuskanavia ei ollut. Vallankumouksissa ei juuri onnistuttu, ja sodat hallituksia vastaan hävittiin.
Häviäjät lähtivät maasta pois ja syyttivät epäonnistumisestaan länsimaiden tukea arabihallituksille. Tässä kohtaa analyyttinen tutkimus yhtyy al-Qaidan tulkintaan. Ensin kylmä sota, sitten Yhdysvaltojen hegemonia on taannut sen, etteivät valtasuhteet ole voineet muuttua, eikä poliittinen elämä arabimaissa ole avautunut.
Avain radikaalin islamismin levittämiseen maailmanlaajuiseksi liikkeeksi muslimikotimaassa koetun tappion jälkeen löytyi siten amerikanvastaisuudesta, Lähi-idän konflikteista ja internetistä.
Länsimaisen kulttuurin ylivallan vastustaminen osuu syvää kulttuurista kriisiä läpikäyvään kansaan kaikkialla muslimimaailmassa. Puhuminen palestiinalaisten ongelmista ja Yhdysvaltojen aiheuttamasta sorrosta sen sijaan, että olisi vastustettu omaa valtiota, löi kyvyttömiä hallituksia vyön alle; tällaista viestiä ne eivät voineet sensuroida.
Ennen kaikkea tuo viesti saavutti uskonnollista heräämistä kokevat, länsimaissa asuvat muslimit, joista osalle identiteetti löytyi radikalismin kautta.
Selitettäessä terrori-iskuja on muistettava, että ilmiöllä on monta muotoa. Terrorismin päämäärät eivät aina ole samat. Yhteistä ilmiöissä on se, että islamistiset terroristit näkevät olevansa osa globaalia liikehdintää, jolla pyritään islamilaisen maailmanjärjestyksen luomiseen provosoimalla läntinen hegemonia kohti omaa tuhoaan.
Länteen muuttaneiden lapset radikalisoituvat
Käytännössä terrorismi on strategia ja taktiikka, jota käytetään ajamaan hyvin erilaisia tavoitteita muun muassa Irakissa, Indonesiassa, Egyptissä tai Lontoossa. Terroristiryhmien yksittäiset motiivit ja se yhteiskunnallinen prosessi, jossa radikalisoituminen on tapahtunut, ovat hyvin erilaisia. Radikalisoitumista on ainakin kolmea laatua.
Suurin osa islamistisista terroristiryhmistä syntyi ja toimii poliittisen protestin aseellisena siipenä autoritaarisissa muslimivaltioissa. Syvimmillään islamismin leviämisessä onkin kyse Lähi-idän ja Aasian muslimienemmistöisten valtioiden heikkoudesta - niiden kyvyttömyydestä huolehtia omien kansalaistensa perustarpeista.
Toiseksi kyse on romahtavissa tai luhistuneissa valtioissa tapahtuvasta radikalisoitumisesta, joissa terrorismi on tullut sisällissotaa yleisemmäksi strategiaksi eri ryhmien välisessä valtataistelussa.
Kolmanneksi kyse on länsimaisissa yhteiskunnissa tapahtuvasta radikalisoitumisesta. Toisen polven muslimisiirtolaiset eivät ryhdy terroristeiksi isänsä kotimaan poliittisesta tilanteen tai Lähi-idän konfliktien vuoksi. Radikalisoituminen aseelliseen toimintaan tapahtuu aina yksilön suhteessa tämän omaan yhteiskuntaan.
Nyt radikalisoituminen tapahtuu länsimaissa, jossa on toisen polven muslimisiirtolaisten mielestä jotakin vikaa. Nämä viimeisimmät rekrytoidut taistelevatkin selkeimmin al-Qaidan tavoitteen, uuden islamilaisen maailmanjärjestyksen puolesta.
On vaarallista uskotella, että terroristit iskevät Lontoossa Irakin vuoksi, koska silloin jää huomaamatta jotakin olennaista eurooppalaisten muslimien radikalisoitumisesta. Konfliktit ja kansainväliset kiistakysymykset voivat edistää ja nopeuttaa radikalisoitumista terrorismiin, mutta eivät laukaista sitä. Sen vuoksi myös terrori-iskujen näkeminen yksinomaan strategisena sarjana, jolla pyritään länsimaiden vetäytymiseen Irakista, on hyvin harhaanjohtavaa.
Vaikka Palestiinaan ja Irakiin kiteytyvä poliittinen retoriikka usein yhdistää eri terroritekoja, Palestiina ja Irak eivät ole terrorismin todellisia syitä. Retoriikka on populistinen ase kansan kannatuksen saavuttamiseksi. Tällä aseella ei ratsasta vain Osama bin Laden, vaan myös maltilliset islamistit ja monet muslimimaiden valtiopäämiehet.
Strategia on seuraavanlainen. Monet muslimimaat tarvitsevat Yhdysvaltojen antamaa budjettitukea, koska ilman sitä niiden hallinto romahtaa. Kansa ei pidä tästä riippuvuudesta eikä myöskään Yhdysvalloista. Hallitukset voivat säilyttää valtansa, jos ne ottavat Yhdysvaltain tuen vastaan ja samaan aikaan esittävät kansalle vihaa Yhdysvaltoja kohtaan. Siksi vihapuhe kannattaa ja sitä saa avoimesti harjoittaa. Alueelliset konfliktit tarjoavat hallituksille väylän kanavoida maan sisäiset tunnot itsensä kannalta turvalliseen suuntaan.
Liian yksinkertaiset selitykset terrorismin syistä ovat ongelma taistelussa terrorismia vastaan. Länsivastainen vihapuhe kerää sympatiapisteitä islamististen piirien ulkopuolellakin. Länsimaissa vipuun menevät valtamedia, intellektuellit, tutkijat ja päättäjät, koska olisi poliittisesti hyvin epäkorrektia olla toista mieltä.
Vihapuhe täytyy torjua
Nyt tavallinen kansa niin Kairossa kuin Tampereellakin toistaa Osaman viestiä vääryyksien syistä, vaikkei kannatakaan pyhää aseellista sotaa länsimaista kulttuuria vastaan maailmanlaajuisen islamistisen yhteisön luomiseksi.
Länsimaisen yhteiskunnan on yhä vaikeampi vakuuttaa poliittisesti radikalisoituvia eurooppalaisia musliminuoria siitä, että terrorismi on tuomittavaa ja että oman uskonnollisen, kulttuurisen ja poliittisen identiteetin kasvulle on tilaa tamperelaisella kadullakin.
Vihapuheen torjuminen on hyvin tärkeää. Retorinen radikalisoituminen edeltää aina terroritekoja. Siksi Ison-Britannian päätös panna kuriin dissidenttejä ja radikaaleja saarnaajia on oikean suuntainen. Vapaassa yhteiskunnassa ei saa kannustaa avoimeen väkivaltaan.
Islamistinen terrorismi ei lopu, vaikka Yhdysvallat vetää vaikutusvaltaansa Lähi-idästä, öljy-yhtiöt pakenevat ja Israelin ja Palestiinan konflikti ratkaistaan. Sen sijaan terrorismille voi jäädä vähemmän tilaa, jos kolmannen maailman muslimivaltioiden taloudelliset ja poliittiset reformit edistyvät, jos maailman konfliktialueita saadaan vakautettua ja jos länsimaisen ja islamilaisen kulttuurin kesken pystytään suvaitsevaisuuteen."
