Alla otteita The American Conservativessa julkaistusta Paul Belien artikkelista "Taistelu Ranskasta". Belien kirjoitus on kauttaaltaan erinomainen, ja ainoastaan häveliäisyys estää Vääräuskoista kääntämästä sitä kokonaan. Belien mukaan Ranskan mellakat eivät ole yksittäistapaus; lukuisista Euroopan maista, esim. Belgiasta, Tanskasta ja Ruotsista löytyy esimerkkejä muslimimaahanmuuttajien lähiöistä joissa suhtaudutaan vihamielisesti viranomaisiin ja kantaväestöön. Belie kertaa asian taustat:
Jotta ymmärtäisimme tämän päivän Euroopan tapahtumat, meidän täytyy palata vuoteen 1975. Kesäkuussa 1975, 200 länsieurooppalaista parlamentaarikkoa kokoontui Strasbourgissa, jossa he hyväksyivät yksimielisesti Strasbourgin julkilausuman. Edustettuina oli poliitikkoja poliittisen spektrin kaikista sävyistä, poislukien äärioikeisto jolla ei siihen aikaan ollut parlamentaarisia edustajia missään. Julistuksen tekstin kirjoitti Tijl Declercq, vasemmistolainen belgialainen kristillisdemokraatti joka myös sattui olemaan pahamaineinen myöntyvyyspolitiikan kannattaja Neuvostoliiton suhteen.
Tekstin mukaan Eurooppaan asettuvat arabimaahanmuuttajat olivat oikeutettuja tuomaan kulttuurinsa ja uskontonsa Eurooppaan, edistämään ja levittämään sitä. Jukilausuma painotti "panosta jota eurooppalaiset valtiot voivat yhä odottaa arabikulttuurilta, erityisesti inhimillisten arvojen kohdalla" ja pyysivät eurooppalaisia hallituksia "antamaan korkeimman prioriteetin arabikulttuurin levittämiselle euroopassa". Poliitikot myös peräänkuuluttivat lehdistöä "luomaan myönteisen ilmapiirin maahanmuuttajille ja heidän perheilleen" sekä lehdistöä ja tutkijoita "painottamaan arabikulttuurin positiivista panosta Euroopan kehitykselle."
Kun miljoonat muslimimaahanmuuttajat asettuivat kolmen seuraavan vuosikymmenen aikana Eurooppaan, eri Euroopan maat tekivät kaiken voitavansa mahdollistaakseen heidän säilyttää kulttuurinsa, tapansa, perinteensä ja elämäntapansa, sen sijaan että olisivat pyytäneet heitä sulautumaan tai integroitumaan länsimaiseen yhteiskuntaan. Päinvastoin - keskustelukerhot leimasivat "islamofobeiksi" ne eurooppalaiset "alkuasukkaat" jotka pyysivät viimemainittua. Joissakin maissa islamofobiasta tehtiin jopa rikos.
Monikulttuurisuutta voi kuitenkin olla olemassa ainoastaan niin että useat kulttuurit elävät rinnakkain määrätyillä alueillaan, joissa yhden kulttuurin lait eivät päde toisten alueilla. Tästä on seurauksena se että ne alemman sosiaaliluokan eurooppalaiset naapurustot jonne maahanmuuttajat asettuivat, alkoivat muistuttaa muslimien erillisalueita. Viranomaiset sallivat hiljaisesti maahanmuuttajien elää omien sääntöjensä mukaisesti. Ne alkuperäisasukkaat joilla oli varaa, lähtivät, ja niistä joilla ei ollut, tuli ulkomaalaisia omassa maassaan. He ovat pakotettuja tottelemaan toisen kulttuurin ja uskonnon määräyksiä. Kaksi vuotta sitten kristitty nainen hakattiin Borgerhoutissa [Belgiassa] koska hän söi kadulla ramadanin aikana. Tänä vuonna Philippe Moureaux, Brysselin muslimivoittoisen Molenbeekin lähiön sosialistinen pormestari kielsi poliiseja juomasta kahvia tai syömästä voileipiä kadulla ramadanin aikaan. Moureaux, joka haluaa saada muslimien ääniä seuraavissa kunnallisvaaleissa, on myös kertonut poliiseille että partioiminen Molenbeekissä ei ole sopivaa.
Tästä on ollut seurauksena että yhä useammat kantaväestöstä, erityisesti omien hallitustensa hylkäämät alemman sosiaaliluokan ihmiset ovat alkaneet äänestää niinkutsutun äärioikeiston puolueita. Nämä puolueet - joista osaa johtavat älykkäät ja rehelliset ihmiset ja toisia hölmöt - ovat houkutelleet vuoden 1975 Strasbourgin julkilausuman suosittelemien toimenpiteiden uhriksi joutuneiden ihmisten äänet. Joissakin valtioissa, kuten Belgiassa, näistä puolueista on tullut maan suurimpia ja vallassaolijat yrittävät kieltää ne rasismisyytöksin. Niiden yhä kasvaessa keskusta-oikeiston kunnianhimoiset poliitikot kuten Nicolas Sarkozy, ovat alkaneet käyttää kovaa kieltä. Tekevätkö he niin koska ovat ymmärtäneet tehdyt virheet vaiko siksi että he haluavat estää "alkuperäisasukkaita" äänestämästä "äärioikeistoa", on epäselvää.
Maahanmuuttajalähiöiden väkivallassa on pohjimmiltaan kysymys tästä: ... On helppo ymmärtää miksi lähiöiden "nuoret" ryhtyivät niin väkivaltaisiksi kun Sarkozy yritti palauttaa lain ja järjestyksen sinne. "Nuoret" ovat hallinneet siellä vuosikymmeniä, ilman että heidän valtaansa olisi haastettu. Jos he sallivat Ranskan viranomaisten palauttaa auktoriteettinsa, he menettävät oman voimapohjansa. Toisin kuin länsimainen älymystö, he ymmärtävät että kaikessa on pohjimmiltaan kysymys siitä kuka hallitsee tiettyä aluetta. Poliisi ja jengit taistelevat siitä kenen lait ovat voimassa naapurustossa: Ranskan tasavallan lait vai Eurabian lait.
Lukuisissa yhteyksissä on jo aiemmin todettu että arabimaiden ja Pohjois-Afrikan muslimit eivät tulleet Eurooppaan sulautuakseen kantaväestöön, tullakseen eurooppalaisiksi. Eristäytyminen omille, muusta väestöstä erillisille asuinalueille on muslimijohtajien jo kauan sitten julkilausuttu tavoite. Se ei ole muuttunut parissa vuosikymmenessä lainkaan: Kuten Dyab Abou Jahjah, nuori ja karismaattinen Brysselistä vaikuttava Euroopan arabineuvoston johtaja on sanonut, "Me uskomme monikulttuuriseen yhteiskuntaan sosiaalisena ja poliittisena mallina jossa eri kulttuurit elävät rinnakkain samanarvoisina lain edessä. Me emme halua sulautua, emmekä halua juuttua jonnekin keskelle. Haluamme edistää omaa identiteettiämme ja kulttuuriamme. Sulautuminen on kulttuuriraiskaus. Se tarkoittaa omasta identiteetistä luopumista, tulemista samanlaiseksi kuin muut." Jahjahin Eurooppa ei kuulu eurooppalaisille vaan myös arabeille: "En usko isäntämaahan. Olemme täällä kotona ja mitä tahansa pidämme kultturinamme kuuluu myös valitsemamme maan kulttuuriin."
... Jos monikulttuurisuus on mahdollista vain erilaisten kulttuurien "rinnakkaiselona" viereisillä mutta eri alueilla, Ranskan tasavallan yritys valloittaa lähiöt takaisin on isku maahanmuuttaja "nuorten" kulttuurin ytimeen, yritys viedä heiltä heidän maansa. Se on kulttuuriraiskaus, se on pakottamista heitä tulemaan samanlaisiksi kuin muut - nimittäin maallistuneiksi eurooppalaisiksi.
Vääräuskoisen kommentti: Eilisen Hesarin gallupin mukaan 43% suomalaisista pitää melko tai täysin todennäköisenä, että "maahanmuuttajien" määrän tuntuva lisääntyminen aiheuttaa meillä samankaltaisia levottomuuksia kuin Ranskassa. Vääräuskoisen mielestä todennäköisyys mellakoihin on lähes 100%, jos Suomeen syntyy Ranskan, Tanskan, Ruotsin jne. kaltaisia muslimikeskittymiä. Muslimien keskittymistä omille asuinalueilleen on mahdotonta estää sosiaalipolitiikan keinoin - ainoa toimiva tapa estää tulevat levottomuudet olisi valikoida maahanmuuttajat muualta kuin islamilaisesta maailmasta, tai vähimmillään edellyttää tänne tulijoilta hyvää koulutustasoa. Levottomuudet eivät synny huonojen sosiaalisten olojen tai puuttuvien työpaikkojen vuoksi. Kyse on siitä kenen laki pätee. Vielä tällä hetkellä Vääräuskoinen luottaa poliisin kykyyn ja haluun ylläpitää Suomen lakia ja järjestystä myös orastavissa maahanmuuttajalähiöissä, mutta kenties n. 10-20 vuoden kuluttua koittavissa mellakoissa poliisia on pehmitetty vuosikausien suvaitsevaisuuskoulutuksella (jota harjoitetaan jo nyt) ja jonka avulla kovinkin katukonstaapeli saadaan pelkäämään enemmän rasistin leimaa kuin ulkomaisen osaajan heiluttamaa perhosveistä. Niinikään kestoselitys levottomuuksille on jo nyt tiedossa: työttömyys, huonot sosiaaliset olot ja rasismi.
Jotta ymmärtäisimme tämän päivän Euroopan tapahtumat, meidän täytyy palata vuoteen 1975. Kesäkuussa 1975, 200 länsieurooppalaista parlamentaarikkoa kokoontui Strasbourgissa, jossa he hyväksyivät yksimielisesti Strasbourgin julkilausuman. Edustettuina oli poliitikkoja poliittisen spektrin kaikista sävyistä, poislukien äärioikeisto jolla ei siihen aikaan ollut parlamentaarisia edustajia missään. Julistuksen tekstin kirjoitti Tijl Declercq, vasemmistolainen belgialainen kristillisdemokraatti joka myös sattui olemaan pahamaineinen myöntyvyyspolitiikan kannattaja Neuvostoliiton suhteen.
